Vuoden viimeinen

Olen siinä mielessä vähän tylsä ihminen, etten missään tapauksessa yhtään jaksa väkipakko-juhlia, kuten Vappua, Juhannusta tai Uutta Vuotta. Olen tietoinen siitä, miten media pyörittelee vuosikalenteriamme Tammikuusta Joulukuuhun ja koska alkoholi ei kuulu elämiseeni eikä minkäänlainen örveltämisen seuraaminen kutittele, nämä edellä mainitut juhlapäivät lähinnä ahdistavat minua. Ja ei, en ole ilonpilaaja; muut tehköön mitä lystäävät mutta itselläni ei vaan yksinkertaisesti ole mitään yhteyttä näihin perinteisiin.

Ja koska homma on miten on, en myöskään harrasta uudenvuoden lupauksia. En oikein ymmärrä, mistä niissä on kyse. Miksi lupaisin itselleni kerran vuodessa jotakin? Pyrin keskustelemaan itseni kanssa jatkuvasti ja tutkimaan siinä samalla haaveitani, tarpeitani, tavoitteitani ja muita oikkujani. Jos minun tulee tehdä jotakin itseni kanssa, teen sen yleensä heti, enkä panttaa suunnitelmiani ajanjaksoihin.

Kuulostanpa vähän äksyltä ja tympeältä! Näin sen ei ole tarkoitus toki olla. Minun on vaan vähän vaikea ymmärtää näitä traditioita. Toinen uudenvuoden ilmiö ovat koosteet; katsotaan taaksepäin ja summaillaan yhteen, mitä on saavutettu ja missä on kehitytty, plussataan ja miinustetaan. Miksi? Arvioidaan itseä ja arvostellaan ja mikä pahinta; katsotaan taaksepäin, hetkiin jotka ovat jo menneet ja eteenpäin lupauksien muodossa, kun tulisi katsoa tähän hetkeen, ihan tähän olevaan hetkeen, joka on juuri nyt. On saavutus olla olemassa, olla tyytyväinen ja onnellinen. On yhtälailla saavutus, olla vajavainen, rikkinäinen tai iloton. On saavutus ihan vain olla.

Ja sitten ne raketit; huhhuh! Roskaa, tuhlausta ja massoittain järkyttyneitä eläimiä ja vain siksi, että ihmiset voivat tuijotella hetken väriyhdistelmiä ja muodostelmia muutenkin valosaasteen runtelemalla taivaalla. Edes maalle muuttamalla en ole onnistunut toistaiseksi vältttymään raketoinnilta ja joudun vuoden viimeisenä päivänä syöttämään koirillemme heille tarkoitettuja rauhoittavia valmisteita, jotta voitaisiin välttyä useita tunteja kestävältä stressiltä ja pakokauhulta. Ja sitten seuraavana päivänä ne lööpit kaikista silmänsä ja kätensä menettäneistä, kun ei taaskaan ole välitetty ohjeista.

Haluan ajatella niin, että yö seuraa päivää, aika kuluu kuten sen kuuluu, eikä minun tarvitse spesifioida mitään erillisiä juhlapäiviä rytmittelemään vuottani. Ei Vappubrunsseja lakki päässä, kylmähyhmäisen teekkarikasteen seuraamista, ei skumppaa ja lohileipiä. Juhannuksen makkara-rallit, mökkibileet ja kaljakokkoilut, no way! Ja sitten nämä vuodenvaihteet, ihan samaan pakettiin.

En ole ikinä tajunnut, mitä tarkoittaa bailata? Onko se sitä, että reivataan baarissa pöydällä tuhannen päissään, vai sitä kun "ollaan tyttöjen kanssa ihan crazy" ja kika-kikatetaan ihan kaikelle jossakin pippaloissa? Isäni totesi joskus, että olen syntynyt keski-ikäisenä tosikkona, ehkä hän olikin oikeassa. Ehkä en vaan tajua hauskanpidosta (mitä sekin on?) yhtään mitään :)

Ensi vuonna taas,

Terveisin Anna