Mukavuusalue ja miksi sieltä pitäisi toisinaan poistua?

Kun puhutaan mukavuusalueesta, ei tarkoiteta kaikkia niitä miellyttäviä hetkiä ja niihin sisältyviä asioita, jotka tuovat meille iloa. Mukavuusalue tarkoittaa todellisuudessa rutiiniin perustuvia, niin hyviä kuin huonojakin hetkiä, joihin olemme tottuneet. Tällainen tuttu ja tasainen elämänrytmi usein estää meitä kehittymästä ja kokemasta uusia asioita. Kun pyörimme vuosia mukavuusalueella, muuttumattoman arkirutiinin ja toimintamallien keskuudessa, kadotamme kyvyn kohdata elämään kuitenkin väistämättä kuuluvia muutoksia ja saatamme vieraantua itsestämme.

Pieni vauva tarvitsee rutiineja elämäänsä, koska se on keino luoda hänelle turvallisuuden tunnetta, joka on tärkeä elementti suotuisalle kehittymiselle. Kun kasvamme aikuisiksi, meillä tulisi olla jo muitakin työkaluja turvallisuuden tunteen luomiseksi. Lapsena tuiki tärkeä, rutiineihin perustuva rytmi kääntyykin lopulta aikuisena meitä vastaan jos emme ole tarpeeksi valppaita ja huomaa asettaa itseämme tasaisin väliajoin sen ulkopuolelle.

Mitä haittaa turvallisesta arjesta muka voisi olla? Ei varsinaisesti niin mitään ja tottakai henkiselle hyvinvoinnillemme onkin tärkeää tietynlaisten asioiden vakaus ja rutiini, kuten vaikkapa talous, työ ja terveys. Ei ole mitään haittaa siitä, että pysyttelet hyvässä työpaikassa, jossa on mielekästä tehdä työtä ja josta palkka tulee ajallaan ja voit maksaa säännöllisesti elämisen kuluja, tai että käyt päivittäin kävelyllä huolehtiaksesi terveydestäsi. Tuiki tärkeitä ja toistamisen arvoisia asioita kaikki! Mutta miten sitten voisimme samaan aikaan kehittyä ihmisenä ja kokea uusia asioita? Tästä syystä rutiinin ja sen ulkopuolisen toiminnan välille tulisikin löytää tasapaino. Yhteiskuntamme tuskin pyörisi kovin pitkään, jos ryntäilisimme kaiket päivät vain etsimässä uusia kokemuksia.

Mukavuusalueen ulkopuolelle voi mennä aivan pienissäkin asioissa. Itselleni hieno kokemus tästä oli muutamia vuosia sitten, kun ilmoittauduin vähän itsenikin yllätykseksi mukaan vapaaehtoisyhdistyksen teatteriretkelle naapurikaupunkiin. Toimin tuolloin siis SPR-vapaaehtoisena ja tähän toimintaan ja vapaaehtoiskoulutukseen olin lähtenyt ihan keskenäni, koska halusin tehdä jotakin merkityksellistä silloin tällöin vapaa-ajallani. Osasto johon kuuluin, järjesti havaintojeni mukaan usein yhteistä tekemistä ja kun teatteriretki-mainos kolahti sähköpostiini, päätin ilmoittautua mukaan, vaikka en tuntenut yhtäkään ihmistä osastosta ja tiesin, että bussimatkan lisäksi minun pitäisi viettää heidän kanssaan kokonainen päivä teatterin ja vieläpä illallisenkin merkeissä.

En ole koskaan ollut mitenkään erityisen sosiaalinen ja nuorempana jännitin kovasti uusia ihmisiä, esitelmien pitämistä ja tilanteita, joissa piti kertoa itsestään jotakin kasvotusten vieraille ihmisille. Nuorena todettu paniikkihäiriö ei luonnollisesti helpottanut tilannetta yhtään. Olin kuitenkin onnistunut vuosien mittaan tutustumaan itseeni melko hyvin ja kasvattamaan itseluottamustani, joten en enää kokenut edellä mainittuja tilanteita itselleni ylivoimaisiksi. Niinpä odottelin tuolloin retkipäivänä tilausajoa luottavaisin mielin ja vakuuttelin itselleni, että päivästä tulee varmasti mukava, vaikka pieni jännitys yrittikin nostaa välillä päätään. Kun muitakin ihmisiä alkoi saapua paikalle, yritin hymyillä ja moikkailla kaikkia ystävällisesti ja se tuntui tepsivän, koska selvästi myös muita tilanne jännitti hieman. Suomalaisen varovaisuuden saattelemina ryhdyimme jutustelemaan yhdessä ja kun bussi saapui, olimmekin kaikki jo kuin vanhoja tuttuja. Retkipäivä sujui todella mukavasti, sain jopa uuden ystävän ja ennen kaikkea hienon ja rohkaisevan kokemuksen itselleni siitä, miten oli ollut kannattavaa lähteä rohkeasti mukaan. Tämän jälkeen olen pyrkinyt aktiivisesti lisäämään elämääni vastaavia tilanteita; olen yrittäjänä osallistunut toimialani messuille näytteilleasettajana useampaan kertaan, kouluttautunut täysin uudelle alalle, tutustunut uusiin ihmisiin tapahtumissa ja niin edespäin. Vähitellen olen huomannut, että olen tullut jopa vähän riippuvaiseksi itseni ylittämisestä; löydän itseni nykyään usein jonkin uuden asian ääreltä. Koen itse, että minulle on ollut ainoastaan hyötyä siitä, että olen asettanut itseni tilanteisiin, jotka eivät lähtökohdiltaan ole olleet minulle mieluisia.

Mukavuusalueen ulkopuolelle voi mennä myös ihan pienesti arjessa, muuttamalla omaa toimintaansa. Kokeile vaikkapa uusia ruokareseptejä, etsi uusi kävelyreitti, nuku välillä muualla kuin sängyssä (vaikka parvekkeella), vaihda siivouspäivää, etsi uusi harrastus, lue erilaisia kirjoja, lopeta tv:n katselu, mene yksin elokuviin, tai tee jotakin muuta pientä uutta ja erilaista joka viikko. Parhaimmillaan voit löytää itsestäsi aivan uusia puolia ja ajatuksia, tutustua ihmisiin ja ennen kaikkea tuntea vähemmän pelkoa ja elää enemmän. Saat onnistumisen kokemuksia jotka taas vahvistavat itsetuntoa ja ymmärrät itseäsi paremmin. Uteliaisuus, luovuus ja älykkyys kehittyvät ja saat elämästä enemmän irti.

Joten suosittelen sinua lukijani, lämpimästi hankkimaan uutta virtaa syksyyn jättämällä mukavuusalue hetkeksi ja kurkistamaan rohkeasti sen ulkopuolelle!

Anna